Perussuomalaiset jälleen tärkeällä ja oikealla asialla! Tiedoksianto välikysymyksestä:

---------------------

Hallituksen valmistelema kuntarakenneuudistus ja käynnissä olevat budjettineuvottelut ovat suomalaisten kuntien ja kuntalaisten kannalta kohtalonkysymyksiä. Perussuomalaiset aikovat jättää hallitukselle välikysymyksen, koska olemme huolissamme kuntalaisten lähipalveluiden kohtalosta sekä kunnallisen demokratian toteutumisesta. Tulevat kunnallisvaalit ovat mielestämme kansanäänestys lähipalveluiden ja lähidemokratian puolesta tai niitä vastaan. 

Kannamme suurta huolta hallituksen tavasta viedä kuntarakenneuudistustaan läpi. On olemassa aito pelko siitä, että hallitus tulee käyttämään ns. kovia keinoja suurkuntien muodostamiseksi. Vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että jonkinlaisia pakkoliitoksia on tulossa, vaikka hallitus muuta väittääkin. Ensi vuoden talousarvioesitykseen liittyen Perussuomalaisten mielestä on tärkeää, että kuntien valtionosuuksia ei leikata, jotta kunnilla on mahdollisuus selviytyä tehtävistään. Jos kuntien velvollisuuksia lisätään, tulee hallituksen huolehtia myös niiden rahoituksesta.

Välikysymys tullaan jättämään eduskunnan syysistuntokauden alussa.


Lisätietoja:
Pirkko Ruohonen-Lerner
p. 050-512 2788

http://www.hs.fi/digilehti/sunnuntai/Paikan+saa+harjoittelija/a1345260550911

Vaikka olisi tietysti helppo kauhistella ilmaisen työn teettämistä, oma kokemukseni IT-puolelta on, että moni koulussa oppimani asia on tulkkaantunut vain vaivoin työelämässä tarvittavaksi käytännön taidoksi. Jospa yrittäjät eivät vaan enää luota koulutusjärjestelmäämme ja sen luonnollisena jatkeena tuollainen välivaihe on syntynyt ikään kuin "palomuuriksi" -- täytyyhän yrittäjän tietää, ketä harkitsee palkkaavansa. Ja miellyttävämpihän ne lusmujen litmustestit on tehdä yhteiskunnan kuin oman firman varoilla. En sikäli tuomitse tuota mentaliteettia siksi, sillä koulutusjärjestelmä kredentiaaleineen on yhteiskunnallinen juttu, joten ongelma on oikeasti yhteiskunnalla.

Voimme olla aika lailla varmoja siitä, että ne ovat olemassa ja ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa.

Mutta miksi sitten on niin pirun vaikeaa myöntää moinen?

Pohjimmiltaan tämä johtuu epäluottamuksesta. Hallitus ja sen yksittäiset ministerit uskovat, että jos suunnitelmien olemassaolo myönnettäisiin, tulkittaisiin se oikopäätä tunnustukseksi että euron hajoamista jo valmistellaan. Ja toisaalta niin kansan kuin talouseliitin joukossa on paljon niitä jotka epäilevat hallituksia niin paljon, että he automaattisesti tulkitsevat kaiken negatiivisimmalla mahdollisella tavalla. Jos varasuunnitelman varasuunnitelma paljastetaan, tulkitsevat jotkut asian niin, että tähän tai vielä pahempaan ollaan menossa ja taas panikoidaan.

Eli käytännössä yksikään hallitus ei voi julkisesti sanoa, että se varautuu vielä huonompiin vaihtoehtoihin vaikka niihin varautuminen onkin rutiinia. He eivät voi sanoa sitä koska tämä sanoma tulkittaisiin väistämättä väärin. Ja tämä väärintulkitseminen itsessään pahentaisi tilannetta. Koska he eivät voi sanoa tämänkaltaisia totuuksia on vallassaolijat ikäänkuin sidottu toistelemaan ylioptimistisia lausuntoja. Tämäkin on väistämätöntä, sillä rehellinenkin tilannekatsaus tarkoittaisi sitä, että ne epäluuloisemmat luulisivat asioiden olevan paljon huonommin ja toimisivat epäilyjensä mukaan ja näin jopa rehellinen tilannekatsaus voisi pahentaa tilannetta.

Eivät nuo tahallaan valehtele, että tilanne on hallussa, vaan he yrittävät myös puheillaan rauhoittaa tilannetta ja näin ottaa se haltuun.

Poliitikot ovat siis sekä perinteisen kielenkäyttönsä että yleisön epäluottamuksen vankeja. Vain ne joilla ei ole mitään vastuuta tilanteen korjaamisesta voivat vapaasti kertoa totuuksiaan tilanteesta, muiden tulee olla ylen optimistisia sillä jo yksi väärään aikaan pidetty vääränlainen puhe saattaa maksaa satoja miljardeja.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Viimeisin tutkimus,
tietotaito ja tekniikka takaavat mahdollisimman ympäristöystävälliset ratkaisut
ja vähentävät huomattavasti ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta vanhoihin
lentokenttiin verrattuna. Lentokentän jo valmiina olevat maaliikenneyhteydet
vähentävät kulujen lisäksi huomattavasti myös ympäristövaikutuksia verrattuna
lentokenttään joka rakennetaan huonolle paikalle.

Suomessa ei ole poikittaista kiitotietä juuri
millään maakuntakentällä. Lahti – Helsinki liikenneväylien suuntaisesti
rakennettu ainoa kiitotie ja väylien suuntaisesti määrätyt nousu- ja
laskeutumisreitit vähentävät myös ympäristövaikutuksia lentomelun osalta. Uusi
lentokenttä vähentää myös pääkaupunkiseudun ahdistusta, joka pahenee jatkuvasti
pienenevän tonttimaan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman lisääntyvien
ympäristöhaittojen muodossa.

Linkki YLE:n uutiseen:

http://yle.fi/uutiset/tuusula_vaatii_yha_lentoaseman_ymparistoluvan_hylkaamista/6262539

Kun ihmisten mielissä ja poliittisissa päätöksissä tapahtuu
nopea muutos, niin olemme pian tilanteessa että Malmin lentokentälle täytyy
saada korvaaja ja Helsinki – Vantaan lentoliikennettä pitää voida rajoittaa
paremmin ympäristön vaatimuksia vastaavaksi.

Edellä olevasta voi kai
päätellä ainakin sen verran, että huolellisesti tehty varasuunnitelma uudesta
kentästä voi olla järkevä ratkaisu myös siitä huolimatta että puhutaan
kymmenien vuosien hankkeesta.

Käy katsomassa myös muita blogejani:

http://www.facebook.com/pages/Markku-Vainio-Lahden-kaupunginvaltuustoon/505485412802267?ref=hl

Yllä olevan kysymyksen herättivät mielessäni Oulussa 16.-20.8. 2012 pidetyt Pohjois-Suomen messut. Useita päiviä paikalla olleena saanen esittää muutamia huomioita.

Ensinnäkin minua jäi vaivaamaan huoli siitä, missä tilassa Oulun ja Pohjois-Suomen elinkeinoelämä on ja mikä on sen tulevaisuus. Minkä varaan tulevaisuutemme rakentuu? Menikö kaikki hyvä Nokian mukana? Puuttuivat lähes perinteiset esiteltävät alueet maatalous, teollisuus ja palvelutkin.

En havainnut esittelyä “Uudesta uljaasta Oulusta”, johon on korotetuin palkoin kiinnitetty liitoskuntien kaikki parhaat voimat ja annettu henkilöstölle 5 vuoden irtisanomissuoja, jonka laista turvaa ei ole kenelläkään tavallisella duunarilla.

Odotin myös näkeväni esittelyn uudesta Suur-Oulun kaupunkikeskuksesta, Kallioparkista, väestösuojista ja maanalaisista palveluista, joita olemme korotetun kunnallisveron muodossa jo muutaman vuoden ajan maksaneet ja ottaneet velkaa rakentajayhtiön lukuun.

Nyt olisi ollut oiva mahdollisuus esitellä “uuden” Oulun terveys- ja sosiaalipalveluja, vanhuspalveluja, koulujen ym. sijoittumista, ihmisten työllistymistä nyt ja tulevaisuudessa. Mutta mitään tällaista ei ollut. Eikö lähes 200.000 asukkaan kaupungilla ei ole mitään sanottavaa eikä annettavaa asujaimistolleen, ei edes tuleville velkojen maksajille, nuorisolle?

Toinen kaipaamani puuttuva palvelualue koskee maaseutua. Suurkaupungin ruokkiva elävä maaseutu oli tyystin poissa. Missä olivat kuntien osastot? Onko kaikki usko tulevaan kunnissa mennyt?

Pohjois-Suomen messujen yleisviesti kansalaisille oli, että ote puuttuu. Tulevaisuuden suuntaviivat ovat maassamme yleisesti hukassa. Syy on meissä kansalaisissa, kun olemme antaneet otteen valtiostamme ja yhteiskunnastamme herpaantua.

Monta vaalikautta on “hoidettu” vain ulkovaltojen asioita. Omat asiamme ovat unohdetut. Olemme särkeneet toimivia yhteiskuntarakenteita ja taloja ja kunnollista tavaraa ja myyneet lähes kaiken myyntikelpoisen ja silti lisää velkaantuneet.

Olemme hyvin vakavassa tilassa. Nuori Suomemme rakensi maailmansotien välisen ajan maata rajoja myöten ja sai kansalaisensa sodassa puolustamaan maata. Mikä on puolustustahto nyt? Paperilla hyvä, käytännössä huono.

Nykyinen valtiomme on hävittänyt suuret osat Pohjois- ja Itä-Suomesta, purkanut armeijaa ja hävittänyt siltä perusaseet ja sotilaiden peruskunnon, se on purkanut sosiaalisen ja fyysisen turvaverkon ja vienyt ihmisten työn ulkomaille.

Näillä toimillaan se on riistänyt ihmisten tulevaisuudenuskoa ja jättänyt nuorille perinnöksi hirvittävät velat. Pelottelemalla ihmisiä tulevaisuuden kauhukuvilla, mikäli he eivät taivu ulkovaltojen velkojen maksamiseen, joihin kansalaisemme eivät ole syypäät, valtiovaltamme on luonut turvattomuuden tunteen, joka ruokkii uutta turvattomuutta ja väkivaltaa. Siksi nähdäkseni messuiltamme puuttui näköala tulevaisuuteen. Ihmiset kunnissa ja eri organisaatioissa ovat lopen uupuneet.

Tuntui todella pahalta, kun nuori pääministerimme Jyrki Katainen (kok) kävi Oulun messuilla kehumassa, että Oulussa ja Pohjois-Suomessa menee hyvin. Ei mene, ja syy siihen on enemmän Helsingissä kuin Pohjois-Suomessa.

Matti Kyllönen

FT, Oulu

Arvostamani puoluejohtaja Timo Soini ennustaa täysin perustellusti, että eurokriisistä tulee tulevien syysvaalien kuntavaaliteema. Vaikuttavathan nyt jo nähtävillä olevat tukipäätökset välillisesti ja mahdollisesti myös välittömästi kuntien kantokykyyn hoitaa lakisääteisiä velvoitteitaan ja siinä samalla kuntien kehittämismahdollisuuksia.

Tämä näkökulma on kuitenkin pidemmän päälle hyvin raskas ja lamaannuttava, jos emme kykene kansana päättäjien taholta näkemään tässä ajassa ja hetkessä mitään muita tulevaisuuteemme suuresti vaikuttavia tekijöitä kuin ainoastaan eurokriisin. Ulkoministeri Lavrovin vierailun yhteydessä on julkisuudessa nostettu Pussy Riot -tuomiot ja niiden oikeudenmukaisuus, kun paljon muuta ja huomattavasti eurokriisin vallitessa merkittävämpää ja kuntien talouden kannalta katsottuna  vaikuttavampaa on olemassa ilmassa suhteessa Venäjään.

Itäsuomalaisissa kunnissa ja yrityksissä pähkäillään ja lasketaan parhaillaan ja tulevina vuosina hyvinkin laajalla rintamalla, kuinka paljon venäläisten ostovoiman kasvun varaan voidaan tulevaisuuden investointeja laskea. Venäjältä tehdään nykyisellään jo nelisenmiljoonaa matkahenkilövuorokautta Suomeen ja keskimääräinen ostos on parinsadan euron paremmalla puolella yhtä matkahenkilövuorokautta kohden. Ja kasvuarviot ovat 10-15 %:n luokkaa per vuosi tuleville vuosille. Tämä voluumi ei tarkoita pelkästään matkailu- ja kaupallisten palveluiden käyttöä vaan sen lisäksi investointeja infrastruktuuriin ja palveluelinkeinoon sekä monikerroksisen ja -alaisen kanssakäymisen lisääntymistä ml. tuotekehitys-, tutkimus- ja kulttuuritoiminnoissa joitakin mainitakseni. Nämä kaikki ovat kuntatalouden kannalta merkittäviä asioita niillä alueilla, missä venäläisten matkailu- ja käyntimäärät ovat vähänkin merkittävällä tasolla jo nyt. Nämä tuovat verotuloja, investointeja, työpaikkoja ja tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia kunnille ja kuntalaisille.

Mikä mahtaa olla mm. perussuomalaisten, keskustalaisten tai hallituspuolueiden näkemys kuntavaalien yhteydessä Venäjään liittyvissä kysymyksissä näiden esille nostamieni kysymysten osalta? Miksi näitä ei näy poliittisessa keskustelussa, vaikka kunnille ja kuntalaisille olisi pystyttävä löytämään ratkaisuja ulospääsyksi laman syövereistä? Miksi keskustellaan Pussy Riot -tyyppisistä kysymyksistä aikana, jolloin oleellisempiakin kysymyksiä pitäisi pystyä nostamaan esille kuntalaisten tulevaisuuden näkymän avaamiseksi?

Soini ehdotti lääkkeeksi eurokriisiin kahta euroaluetta tai markkaan palaamista. Ehdotukset ovat mielenkiintoisia ja tervetulleita tässä vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä, jota pitävät yllä Alexander Stubbin ja Olli Rehnin kaltaiset virkamiehet. Akuutti kriisi on kuitenkin bail out -kriisi, jossa Suomea ovat velkaannuttaneet hallituspuolueet ja keskusta.

Eurouskovaisuuden syyt valkenevat vaikkapa tarkastelemalla eurooppaministeri (:D) Stubbin sidonnaisuuksia ja elämää. Hänellä on vahvat sidonnaisuudet unioniin työhistoriansa puolesta. Stubb on tehnyt jopa väitöskirjan Euroopan unionin joustavasta integraatiosta. Hän ei kuitenkaan ole ilmeisesti valmis joustamaan eurofiliassaan kritiittisten äänenpainojen yleistyessä.

Jos tulevaisuudessa otettaisiin käyttöön Timo Soinin hahmottelemat kaksi valuutta-aluetta, seuraisi siitä Suomelle sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Todennäköisesti se toisi mukanaan kuitenkin enemmän hyvää kuin huonoa.

Pohjoinen euro olisi suhteellisen vahva valuutta, mutta kansallisten keskuspankkien alaisuudessa toimiessaan se olisi melko varma vaihtoehto. Vahvaa valuuttaa voitaisiin heikentää keskuspankin kautta ekspansiivisella rahapolitiikalla. Se laimenisi myös julkisia menoja lisäämällä.

Heikomman valuutan etu on teollisuuden hintakilpailukyky. Ei ole kuitenkaan sanottu, että pohjoinen euro olisi kilpailukyvytön hieman vahvempanakin. Pitäisi vain pitää palkankorotukset kurissa ja välttää terveellä tavalla ulkomaista velkaa. Julkisissakin menoissa olisi enemmän pelivaraa, kun ei tarvitsisi elättää Kreikkaa. Velkakin olisi varmaankin edullista tai melko edullista.

Tietenkään pohjoinen rahaliitto ei reagoisi vaikkapa Suomen kauppataseen muutoksiin samalla tavoin kuin oma kelluva valuutta. Pientä valuuttaa on tietysti helpompi keinotella, mutta jälkikäteen eurokin altistui aikamoiselle sijoituskysynnän vaihtelulle, joka oli lähtöisin sekä pienistä että todella suurista toimijoista.

Vahva valuutta laskee periaatteessa kaikkia tuontituotteiden hintoja - mutta vain periaatteessa. Tämä johtuu muun muassa kysynnän hintajoustosta, markkinoista, jakelupotentiaalista sekä kovista katteista. Todella monet tuotteet myydään lähinnä sillä hinnalla, minkä ihmiset niistä maksavat.

Jos heikko valuutta nostaisi tuontitavaran hintoja suoraan verrannollisesti devalvoitumiseen, ei matalan elintason ja halvan valuutan maissa myytäisi vaikkapa Coca Colaa halvemmalla kuin täällä. Nokian Lumia 900 maksaa Gigantissa 495 euroa - USA:ssa hinta on 50 dollaria liittymän kanssa. Hilfigerin farkut maksavat täällä 100 euroa ja USA:ssa halvimmillaan noin 40 dollaria. Applen i-phonen hinta ilman liittymää on Venäjällä 1000 euroa.

Vahva valuutta on toki ensiarvoisen tärkeä sellaisille maille, joissa on aidosti kansainvälinen pankkisektori, pitkälle jalostettu vientiteollisuus tai suuria investointikassoja kotimaan valuutassa. Saksalle heikko valuutta olisi katastrofi. Saksan vientiteollisuuden tuotteet, kuten autot, käyvät kaupaksi korkeammallakin ulkoisella kustannustasolla. Tukipaketeista, joita Suomikin maksaa, relevantti osa menee saksalaisille pankeille. Saksa hallitsee nykyistä euroaluetta.

Vaihtoehdot olisivat monet, mutta Euroopan hallitseva poliittinen luokka pitää vaihtoehdot ahtaalla.

Katkelma TV7:n lastenohjelmasta. Nuorena se vitsa on väännettävä, ja uskoa vahvistettava pienille pirpanoille:)

http://www.youtube.com/watch?v=LcSdprpaHJ0

Turva-alan keskustelu omasta häpeällisestä käytöksestään viimeisimpien tempausten johdosta on nyt kuultu ja hiljaista oli. Jätän itsekin sanomatta, että mitä turvafirmojen pomojen pitäisi tehdä itselleen, jos duunarit kasvavat aikuisiksi. Olipa yllätys. Tai sitten ei. Yksikään turvafirma ei ole Proma Securityä tai City Workkiä parempi, samaan ne taipuvat vaikka sitten salassa.

Eikä sen suurempi ole edistys ns. ay-liikkeenkään suhteen. Sama torjuntaulina kuin aina. Että asiat olisivat vielä huonommin ilman liittoja. Ihanko totta? Se voisi jopa olla merkittävä tosiseikka, jos elettäisiin 1950-lukua ennen yleislakkoa. Eivät reppanat edes näe kuinka liitot tekevät jäsenillä bisnestä niin sopimuksin kuin tes-shoppailijoiden houkuttelullakin.

Jos siis ei hyvin mene mitä vain tekevällä ja kaikkeen taipuvalla turva-alalla, on "ay-liikekin" pelkkä menneen kulissi, mikä heiluu ajassamme aina vain pahemmin. Halutaanko päästä leipäjono-, diakoniavaatetus- ja yömaja-asiakkuuteen, jonka edustajalle maksava asiakas ei anna vartiointikohteen avaimia eikä valtio mitään valtuuksia tai voimankäyttövälineitä? 

Silloinkin turvafirmoilla voi yhä mennä hyvin, koska linsenssit on aikaa sitten hylätty ja töihin pääsee kahdeksan tunnin "Vartijan työn perusteet" -kurssin jälkeen. Välikö sen, jos ovi käy kuin liikenneasemalla, kun rivit ovat kuitenkin jonkun vuoron ajan täysiä? Tai jos niitä vuodessa päälle kompostoituvia työpaitoja ei tuolloin olisi edes kahta vaan yksi.

Vartija on tuolloin täysi vitsi, joita näkee jopa ns. toimipuvussa kaappiauton kalterien takana tai äxänä sumpun tiskin edessä, onneton kun ei tullut yhtään katselleeksi että kenen nenän edessä pani kannabikseksi tai polttoheroiiniksi kohteiden välillä kävellessään. Niinno, kaikkein surkeimmin tuolloin menee ammattiyhdistysliikkeellä.

Jäsenyysprosentti alle kymmenen toimialan työvoimasta, palvelupäälliköt lyövät luuria korvaan ja oven nenään kiinni sekä mielenilmaisuissa kysymys kuuluu, että mitä te täällä teette, eikö teillä ole vielä työaikaa jäljellä. Sen jälkeen tässä kerrottu ei ole enää amerikkalainen elokuva tai kohumenetelmistään kuulun kirjailijan soluttautumalla tekemä teos.

Silloin se on todellisuutta. Aivan niinkuin sekin, että toimistoissa ei tuolloin ole enää paljon vaihdetta enempää henkilökuntaa vaan joka ainoa saa olla säännöllisesti kentällä jäsenhankintakampanjaa vetämässä. "Lehdet" tehdään älypuhelimella nettiin blogina tai videona Youtubeen ja juristi tulee asianajotoimistosta, jos toimitsijaa ahdistellaan kentällä.

Järkeillen voisi ymmärtää, että kaikilla paitsi rahamiehillä kätyreineen on pelkästään menetettävää tässä kehityksessä, joka on siitä huolimatta täyttä totta ympäri maailmaa. Mutta miksi he sitten kuolaavat, ilkkuvat ja tekevät käsillään ties mitä, kun hekumoivat toisten julkiselle kritiikille? Tai olla tököttävät niinkuin mikään sanottu ei mitenkään heitä koskisi?

Eikö vain mene kalloon, että vahvan vartioimisliikkeen maissa 1970-luvun puoliväliin mennessä tapahtunut yhteiskunnallinen muutos ei koskaan tapahtunut täällä? Ja siksi se vähäkin edistys voidaan perua. Näin siis, jos ammatin turvallisuusfunktio perutaan omalla toiminnalla ja tehdään raakaa pilkkaa tunnuksistaan valtakunnanverkossa.

Ilta-Sanomat selvitti taannoin Suomen rikollisimmat kaupunginosat.

Itse uskaltaisin tutkimattakin väittää, että tietyistä kaupunginosista tulee enemmän sosiaalitukien varassa eläviä ihmisiä kuin muista kaupunginosista.

Täällä Helsingissä moni meistä Bulevardilla asuvasta ns. paremmasta väestä toivoisi, että voisimme säilyttää omat kaupunginosamme ja niiden kulttuurin erillään näistä huonompiosaisten kaupunginosista, joista nyt esimerkinomaisesti mainitsen Kallion.

Sanoakseni asian niin kuin se on, emme kaipaa Piritorin värinää Bulevardille. Uskon että puhun enemmistön puolesta kun sanon näin. 

Mikä neuvoksi?

Kuka kuntavaaliehdokkaista ottaisi asiakseen ajaa stoppia nykyiselle vapaalle liikkuvuudelle kaupunginosien välillä? Onko Kalliosta pakko päästä vapaasti eteläisempiin kaupunginosiin? Miksi? Mitä Kallion kultturellisesti mahdollisesti hyvinkin rikkaat ihmiset tekisivät täällä, paitsi notkuisivat kauppatorin kulmalla toimeettomana levittämässä kulttuuriaan? Jos puhutaan sossun asiakkaista, eipä heillä olisi edes varaa täältä ostaa mitään. Eli mikä se perustelu oleskelulle olisi?

Mitä hyötyä muiden kaupunginosien ihmisistä on meille Bulevardilla asuville?

Asia on näin, että jos tulee tänne töihin, maksaa veronsa, pitää paikat siistinä, käyttäytyy asiallisesti paikallista tapakulttuuria noudattaen, ntervetuloa! Mutta jos tarkoitus on oleskella toimeettomana, järjestää katujuhlia ja rellestää yötä päivää "lepakkobaareissa" sillon kun tavalliset ihmiset nukkuvat niin KATIN KONTIT JA EI KERTA KAIKKIAAN!

Arvostan kaikenlaisia kulttuureita ja olen itsekin liitossa henkilön kanssa joka on koko ikänsä asunut ja työskennellyt Vaasankadulla ennen kuin muutimme yhteen. Erilaisten kulttuurien sekoittuminen ei vain yksinkertaisesti toimi, jos ei tulija sopeudu paikalliseen kulttuuriin. Onhan se todistettu jo Malmössäkin. 

Kulttuurien erottaminen käytännössä

Jos Helsingin tietullit otetaan käyttöön, voitaisiin näihin yhdistää myös rajavalvonta kaupunginosien välille. Eli kaupunginosasta toiseen vaihtava esittäisi tullivirkailijalle henkilöllisyystodistuksensa, jonka jälkeen virkailija tarkistaisi tulijan rikosrekisterin ja sosiaalitoimen tiedot. Jos rikosrekisteri tai sosiaalitoimen asiakkuus löytyy niin pikakäännytys voimaan!

Myös muualta kuin Helsingistä tulevilta pitäisi automaattisesti evätä pääsy Rautatieaseman ympäristöstä muihin kaupunginosiin. En ala erittelemään mistä kunnista mielestäni pahimmat "kultturellisesti rikkaat" tyhjätaskut tulevat; jokainen näkee sen itsekin asioidessaan esimerkiksi kauppatorilla kesäaikaan. Mutta totuus on että tietyistä kaupungeista tulevista on meille vähemmän hyötyä kuin niistä jotka tulevat muista kaupungeista.

Kuten sanottua, asia on toinen jos rikosrekisteriltään puhtaat ihmiset tulevat työn perässä parempaan kaupunginosaan ja ovat valmiita tekemään kovasti töitä taloudellisen menestyksen eteen ja noudattamaan paikallista tapakulttuuria. Sellaisia ihmisiä me täällä Bulevardilla tarvitsemme!

Aloitin virallisesti omalta osaltani kampanjani kävelykadulla, kompassilla lauantaina 8.9. Tunnelma oli todella hyvä ja ihmisten kiinnostus kuntavaaleja ja Jyväskylän asioita kohtaan on suurta.

Yksi suosituimmista puheenaiheista on syystäkin Jyväskylän kurja taloustilanne. On täysin ymmärrettävää, ettei suurinvestoinneille muun muassa Lutakon seudulle löydy ymmärrystä tilanteessa, jossa samaan aikaan muun muassa vanhustenpalveluissa olisi paljon parantamisen varaa. Sosiaali- ja terveyspalvelun työntekijöillä ei riitä resursseja pitää yhteyttä kuin kaikkein akuuteimmin apua kaipaaviin vanhuksiin. Pahimmillaan itsenäisesti, vain satunnaista apua tarvitseva vanhus ajautuu tahtomattaan laitoshoidon piiriin, jossa kustannukset ovat aina korkeammat, kuin kotona asuvan.

Niin ikään puhetta riitti muun muassa etsivän nuorisotyön merkityksestä ja sen vaikutuksesta nuoren elämään. Parhaimmillaan tällaisella toiminnalla pelastetaan niitä nuoria, jotka ovat putoamassa avun ulottumattomiin. Tällaisesta toiminnasta leikkaaminen tekee yhden vuoden budjettiin säästöjä, mutta tuleviin pelkästään kasvavia menoja. Opetusministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa ja siksi on myös taloudellisesti järkevää, ettei kukaan syrjäydy yhteiskunnassamme.

Tulevalla valtuustolla on nykyisen taloustilanteen korjausliikkeen tekemiseksi edessään kipeitä ratkaisuja. Tämä on fakta. Ratkaisujen tekoon vaikuttaakin muun muassa taloudellisten seikkojen ja alueellisen tasapainon lisäksi henkilökohtaiset arvot. Onko oikein investoida samanaikaisesti, kun toisaalta rokotetaan? Onko oikein kerätä rahoitus suurhankkeisiin köyhempien kukkarosta? Mielestäni ei. Yhtenä esimerkkinä täysin käsittämättömistä leikkauksista nostettiin esiin opiskelijoiden joukkoliikennealennuksen suunniteltu poistaminen. Kirjoitin siitä aiemmin kotisivuillani, täällä.

Nämä mainitakseni, myös moni muu asia huolestutti aidosti jyväskyläläisiä. Syksyn kuntavaalit ovat arvovaalit. Nyt valitaan, millaiselta arvopohjalta tulevien vuosien päätöksiä tehdään. Investoimmeko Jyväskylässä siihen, mikä on suurta ja kaunista, vai yritämmekö saada ne oikeasti tärkeät asiat kuntoon? Kyseessä on meitä kaikkia koskettavia päätöksiä, kuten lasten ja nuorten asiat, sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Sinä päätät.

*Kirjoituksen alkuperäisversio on julkaistu aiemmin kotisivuillani.

Tapio Äyräväinen tänään Hommassa:"Minä en ole myöskään pyytänyt häntä kaverikseni Facebookissa, koska en ole Facebookissa."

Tapio Äyräväinen Uuden Suomen blogissani(16.10.2011 22:02)"PS. Pistin sinulle Facebookissa kaveriehdotuksen. Käypä hyväksymässä."

Toinen pyyntö blogissani(16.10.2011 22:09):"Muista nyt se Facebook hyväksyminen, niin päästään tosi toimiin."

Kun totean Äyräväiselle että en ole Facebookissa, hän kommentoi (16.10.2011 23:47):
"Äkkiäkös sinä moiseen palvelimeen liityt.
Olisi miellyttävää keskustella kanssasi Facebookissa.
Heinävedellähän sinä asuit?"

Tapio Äyräväinen tänään Hommassa:"Hän väittää, että olen pari vuotta sitten uhannut häntä, mikä ei pidä paikkaansa - lupasimme tuolloin erään täällä ja Muutoksessa vaikuttaneen voimanostajan kanssa mennä käymään Heinävedellä, kun pyöräilemme sielläpäin. Anttila nimittäin kutsui meidät."

Tapio Äyräväinen "kutsui" itsensä ja kamunsa luokseni tällä Uudessa Suomessa, blogissani (29.10.2011 23:04) esittämällään kommentilla:

"Sinä olet entinen kuoripoika Heinäveden Valamosta, eikä sinulla ole muuta kuin tuulen huuhtoma perse.
Olet Ei Kukaan.
Mutta hädässä ystävä tunnetaan.
Tulemme katsomaan sinua viimeistään ensi kesänä, kun taas kestää ajella palelematta moottoripyörillä.
Keitätkö meille kahvit, kun on paljon puhuttavaa?"

Tämä tällä erää. Ja jää myös tähän, jos Tapio Äyräväinen vain jatkossa pysyy totuudessa eli lopettaa epäperussuomalaisen jokeltelunsa.

Päivi Räsänen nimitti korkeaan virkaan oman kaverinsa ohi pätevämpien hakijoiden. Valpas lehdistö huomasi ja sitten kohuttiin. Kuoroon paheksuvaan liittyi joukkoa uusvanhojen puolueiden eduskuntaryhmän johdosta saakka. Ansaitusti, toki.

Paitsi että eihän se nyt ihan niin mennyt. Koko kohun aloittanut Talouselämän juttu vilisi asenteellisuutta ja suoranaisia asiavirheitä. Valinta ei myöskään mennyt väärin, sillä siinä noudatettiin päivitettyä, aiemmasta muuttunutta kriteeristöä. Puhumattakaan siitä, että valinnassa hyödynnettiin neutraalin osapuolen tekemää henkilöarviointia ja sen oikeellisuus tarkistettiin oikeuskanslerilla.

Valinnassa ei siis tapahtunut minkäänlaista virhettä, mutta sillä ei ole mitään väliä. Vahinko pääsi jo tapahtumaan. Ensivaikutelma jää elämään eikä siitä ole helppo luopua, etenkään kun taustalla on vielä vahva ennakkokäsitys kritiikin kohteesta.

Päivi Räsänen on poliitikko, jolla on tukku vääriä mielipiteitä, jotka on vielä perusteltu väärillä tavoilla. Tässä on tarpeeksi syytä demonisointiin, jonka jäljiltä Räsänen ei voi sanoa mitään hyvää, tai jos sanookin, kyse on varmasti virheestä tai vahingosta. Koska naama ja tietyt mielipiteet naaman takana eivät miellytä, menee yksisilmäisillä aivojen vastaanottokeskus oitis tukkoon kun kyse on Räsäsestä.

Mutta ei tässä toki pelkästä Räsäsestä ole kyse. Samanlaisen demonisoinnin kohteeksi joutuu poliitikoista yksi jos toinenkin. Mietitäänpä vaikka Perussuomalaisia. Jussi Halla-aho on klassinen esimerkki poliitikosta, jolle on maalailtu sellaiset pirunsarvet, että suuren kansanosan on täysin mahdotonta löytää mistään Halla-ahon sanomasta mitään hyvää. Muistellaan vaikka Halliksen mainintaa siitä, kuinka tärkeitä omat lapset hänelle ovat. Sitä kohua.

Sama jatkuu, puhutaan sitten Hirvisaaresta, Hakkaraisesta tai vaikka itse Soinista. Puolueen puheenjohtajakin on monen mielessä tyhjää täynnä oleva sutkauttelija, puhumattakaan siitä, että Perussuomalaiset puolueena on rasistinen impivaaralaiskerääntymä.

Ja jottei menisi ihan uhriutumiseksi, niin sitten toiseen suuntaan. Googlettakaa tai etsikää vaikka Facebookista, minkälaista yksisilmäistä kuraa levitellään Kataisesta, Urpilaisesta, Arhinmäestä tai vaikkapa Stubbista. Verkko on pullollaan täydellisen polarisoitunutta kouhotusta, joka ei näe viholliseksi päätettyjen poliitikkojen mielipiteissä missään olosuhteissa mitään hyvää.

Mikä huvittavinta, usein tästä demonisoimisesta ovat vastuussa sellaiset tahot, jotka samanaikaisesti ovat voi niin prinsessamaisen herkkänä siitä, kuinka heitä väärin kohdellaan.

Yllä luetellussa listassa löytyy paljon sellaisia nimiä, joista itsekään en juuri välitä. Mutta siitä huolimatta, vaikka sen myöntäminen kipeää tekeekin, on pakko myöntää, ettei yksikään näistä ole täysin paha. No, Arhinmäki pääsee aika lähelle.

Polarisoitunutta ja demonisoivaa verkkodebattia seuratessa herää väkisin kysymys: emmekö me todellakaan pysty parempaan? Onko politiikka todella mustavalkoista meidän puolella tai meitä vastaan -leikkiä, jossa vihollisleirissä on aina jotain vialla? Jos ei asia, niin sitten ainakin motiivit.

Omalla tavallaan tilanteessa näkyy se, miten uudet ja poliittisesti kokemattomat ihmiset ovat paitsi innostuneet politikoimaan verkossa, myös pyrkimään politiikkaan. Kommunikaatio on mustavalkoista, koska puuttuu ymmärrys siitä, että politiikka on pohjimmiltaan yhteistyötä.

Se, kenet tänään haukuin saattaa huomenna istua samassa valtuustossa tai valtuuskunnassa. Kokeneemmat poliitikot ymmärtävät tämän. Ensikertalaiset ja kannattajakunta eivät, mikä nähdään iloisesti palavien siltojen roihuna.

Luulisi poliittisia vaikuttajia hävettävän, kannattajiensa toilailut. Paitsi niitä, jotka kokemattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään menevät iloisesti mukaan samaan leikkiin. Syylliset tuntevat varmasti piston sydämessään. Jos tajuavat.

Presidentti Niinistö julkaisi männäviikolla 'Ihan tavallisia asioita' -nimisen työkalupakkinsa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Sosiaalisessa mediassa vastaus oli satiirinen tukiyhteisö 'Niksejä syrjäytymisen ehkäisyyn', jossa ivan kärki osuu kampanjan liian arkisiin neuvoihin, kuten tapojen ja kasvatuksen merkitykseen. Arvostelijoiden mukaan työryhmän olisi pitänyt pureutua suuriin ilmiöihin ja esittää selkeitä poliittisia ratkaisuja.

En äänestänyt kummallakaan kierroksella Niinistöä. Sain tietää presidentinvaalien tuloksen hiljaa leviävänä tietona intin alokasleirillä kolmenkymmenen asteen pakkasessa, eikä se kauheasti lämmittänyt. Se oli helmikuuta. Naamakirjan keskustelua seuratessa tulee mieleen, että ainakin hävinneellä puolella ollaan vielä tiukasti vaaliasetelmissa. 

Kun oikealla vakiovastaus ongelmaan kuin ongelmaan tuntuu olevan 'vähemmän veroja, enemmän yksilönvastuuta ja yritysvapautta', löytyy vasemmalta yhtä suoraviivainen dogmi 'korkeammat verot, lisää valtion suunnittelua ja julkisia palveluita'. Ensimmäinen korostaa yksilöä kaikessa, jälkimmäinen yhteiskuntaa – niin pitkälle, että kaikenlainen yksilön tai yhteisön omatoimisuudesta puhuminen on sumuverho hyvinvointivaltion alasajolle.

Vastayhteisöön rynnännyt joukko käyttäytyykin kuin poliisi suurella yhteiskunnallisella onnettomuuspaikalla: "Hyvät ihmiset! Täällä ei ole mitään nähtävää. Ymmärrän, että olette huolestuneita, mutta älkää vain tehkö itse mitään - kyllä valtio tämänkin hoitaa." Syrjäytyminen rajataan keltaisilla muovinauhoilla, ja vain tarpeeksi syvällisesti perehtyneet asiantuntijat voivat astua tutkintapaikalle.

Eniten vastapoolia rassaa syrjäytymisen depolitisointi - tai siis asian tuominen sellaiselle tasolle, että ihan tavallinenkin kansalainen voi asiaan omilla toimillaan vaikuttaa. Vai pitäisikö kaiken poliittisen toiminnan olla kuorrutettu gradutason kielenkäytöllä ja poteroitu luokkasodan asetelmiin? Sillä välittäminen toisista ihmisistä on vain keskiluokan puuhastelua, mutta huolestunut otsankurtistus tuloerojen kasvulle ja segregaatiolle vakavaa yhteiskunnallista diskurssia. 

Totta vie syrjäytymisen taustalla on rakenteellisia tekijöitä, jotka ovat seurausta poliittisista valinnoista. 90-luvun laman aikaan tehdyt leikkaukset kolahtivat kaikista kovimmin lapsiperheisiin, nuoriin ja työttömiin, siis niihin ihmisryhmiin, jotka eniten tarvitsevat julkisia palveluita ja tulonsiirtoja. THL:n massiivinen aineistotutkimus kertoo, että valtaosa tämän päivän syrjäytyneistä on laman lapsia. Niinistön toivoisi tietävän tämän – hän toimi silloin valtiovarainministerinä.

Syrjäytymisen taustalla vaikuttavia suuria ilmiöitä ovat myös esimerkiksi matalaa koulutusta vaativien työpaikkojen katoaminen, väestöryhmien terveyserojen kasvu ja asuinalueiden eriarvoistuminen. Päättäjien toimesta esimerkiksi asuntopolitiikkaa, koulutusjärjestelmää, kouluterveydenhuoltoa, lapsiperheiden palveluita, päihdepolitiikkaa, perusturvaa ja työllistämistoimia pitäisi rukata.

Lista on pitkä. Mutta toimivalta näiden asioiden aikaansaamiseksi on hallituksella, kuten presidentin työryhmän tuotosta kiivaimmin kritisoivat hyvin tietävät. Niinistö on laittanut peliin suorimman vallankäytön välineen, joka presidentillä on: oman arvovaltansa ja mahdollisuutensa vaikuttaa sen myötä tavallisiin ihmisiin. Tätä työkalua ei ministereillä samassa mitassa ole.

Niinistön työryhmän työskentelyyn osallistui niin kuntien nuorisotyöntekijöitä, poliiseja, koulupsykologeja, junnuseurojen valmentajia kuin yhtä ja toista läpikäyneitä nuoria itse. Viesti on suunnattu aikuisille, ei heikossa jamassa oleville nuorille. Kyse ei ole syrjäytyneen syyllistämisestä, vaan siitä, mitä lähipiiri voi tehdä. Missään ei lue, että nämä yksinkertaiset arkiset teot olisivat vaihtoehto vaikkapa nuorten yhteiskuntatakuulle. Molempia tarvitaan.

Dogmaattisen 'yksilö vai yhteiskunta' – pallottelun sijaan uskon maltilliseen välimuotoon. Samaan aikaan kun julkisilla palveluilla ja tulonsiirroilla tavoittelemme ehyttä yhteiskuntaa, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet elämässään, lopulta yksittäisten ihmisten valinnat ja tapa kohdella toisia ratkaisee, millaista elämän laatu on. Toisista ihmisistä välittämisen aliarvostaminen ja omien tekojen merkityksen aliarvioiminen on kyynisyyttä pahimmillaan.

Vai sillä tavalla, että mitä isoveli-eduskunta edellä, sitä varttiavaille huutolaisiksi joutuneet monistuskoneenkuljettaja-takinpitäjät perässä. Olisiko niin, että trendi on kääntymässä ulkoa sisälle? Vaikka tietysti tiesinkin aina valtionjohdossa olleen rahkeet ottaa turvatoimet koska tahansa takaisin omiin käsiin. Kyllä tämä on nyt jo virallista, palkannauttijat vetivät välistä.

Kannatin aikanani itse suorittajaneutraalia turvatoimilakia, jossa valtuudet ovat turvatehtäviä suorittavalla eikä niitä sidota mihinkäään säätyyn tai rälssiin. Muttamutta, pelitilanne lähti kääntymään isosti parinvuoden takaisesta eduskunnan turvatoimilaista, jolla oli sangen epäterve välistävedon luonne: ei koulutustason nostoa, virkamerkit mitä sattuu, ryhmäsokeutta ja pokkurointi protokollalle.

Eli virassa jo olevat nimitettiin uuden lain mukaisiin tehtäviin pääosin sellaisenaan ja nimitysvalta säilyi vast'edeskin eduskunnan pääsihteerillä. Paino sanalla valta, koska kelpoisuusehdot eivät ole alkuunkaan kunnossa. Lisäksi  1920-luvun valtion viraston palvelusmiehen virkamerkkien tyyli säilyi edelleen eikä tiettyjä henkilöryhmiä saa vetää patukalla polvitaipeeseen tai panna x-asentoon seinää vasten.

Tälläinen naurettava kotipoliisi ei ole julkisen vaan lähinnä palkannauttijoiden itsensä edun mukaista, sekä tietysti niiden ketkä olisivat keskellä yötä kännissä ja housut kintussa takomassa vastakkaisen sukupuolen edustajan lukitun työhuoneen ovea, mielessä...se. No, Ruotsin valtiopäivillähän on jo vartioimisliike, ollut jo tovin verran.

Lisäksi olen huolissani puuttuvasta läpinäkyvyydestä niin raportoinnin, valitustien kuin laillisuusvalvonnankin suhteen. Kuka sen tietää, että mitä moinen kotipoliisi saa päähänsä tai taipuu tekemään asiattoman ulkoisen painostuksen voimasta? Esimerkit ovat ulkomailta enkä kotimaasta tahdo sellaisia saadakaan, kiitos vaan kysymästä.

Joo-o. En siis ihmettele yhtään, että päivänpoliittisessa akanvirrassa on jälleen päädytty normaalistamaan sitä tavallista yksityiseen turva-alaan liittyvää hätää&moraalipaniikkia tekemällä tälläinen lainsäädännöllinen välistäveto. Näin siksi, ettei vahvan vartioimisliikkeen läpimurto tapahtunut 1970-luvulla vaan tuli kompromissi, kiitos herrojen palatsivehkeilyn.

STT:n juttu asiasta on aika täysi paska näin suoraansanottuna. Maailmankuva on virheellinen, näillä palvelusmiehillä ei ollut tasantarkkaan mitään erityisiä valtuuksia nykytilanteessa. Ei, ellei heidän vastustamisestaan seuraavaa virkamiesluokan penalttia lasketa mukaan tai mahdollisia erityisiä poliisivaltuuksia, jos sellaiset oli vielä vanhastaan plakkarissa myönnettyinä.

Toiseksi yleisöä manipuloidaan luomalla kuva lentoasema- tai käräjätyyppisestä kaaren ali kävelystä ja kantamusten mystisen metallisen tunnelin hihnalle laittamisesta. Roskapuhetta, jo Linnan turvajehu siinä leipätekstissä kavaltaa valtuuksien ulottuvuuden olevan törkeästi enemmän eli yksittäisen miehistöön kuuluvan poliisin luokkaa.

Joopajoo. Vai pitäisi tuostavain tai huvinpäiten olla oikeus ottaa henkkarit vaikka väkisin sekä todellakin pistää x:ksi seinää vasten. Lisäksi kiinniottamisen blancomuotoilu on mielenkiintoinen, vastaahan se todellakin jokamiestä niinkuin eduskunnassa tai laissa yksityisistä turvapalveluista? Enpä tiedä, pitänee lukea tuo lakiesitys joskus.

Terveisiä muuten tarkastaja Jere Peltoselle Ulkoasianministeriön Hallinnollisen osaston turvallisuusyksikköön. Tämä Suomen ASISin vahva mies oli mukana ainakin lakiesityksen valmistelun alkuvaiheissa. On se melkoinen salaseura tuokin, vaikka on niin ettei moni enää viihdy Finnsecurityn kaltaisessa egovaivaisten juntti-idioottien ryyppäys- ja pätemiskerhossa.

Mutta niin pitkälle ei kehitys ole kehittynyt, että Suomen ASIS tekisi niinkuin maailmalla eli sallisi proletariaatin tulla tykönsä. Tosin epäillä sopii, että tässä tapauksessa aiemmin rahanvaihtajalle kuuluneesta penkistä maksetaan käypä vuokra. Katselinpa näet lauantaina Ostarikyttä -nimistä amerikkalaista hupielokuvaa ja eläydyin taas sikäläisiin ongelmiin.

Se on rehellisesti kahtiajakautunut maa, jossa yhteiskunnalisesti merkittävät kohteet ja virassa olevan poliisin sivutoimet ovat kyllä hoidettu, mutta minimipalkkainen massa on lähinnä riski, joka pitää yrittää hallita. Kurjalisto ja ala-luokka, joka pakotetaan nälkäpalkkatyöhönsä toimentulotuon viemisellä ja keitä syljetään kasvoihin kaikkialla yhteiskunnassa, populäärikulttuurissakin.

Todellisuudessa kakkostyypin diabetes olisi rampauttanut tai kuopannut sankarin ennenaikaiseen hautaan eikä tekohauskaa sarjoittaista poliisikoulun pääsykokeiden reppaamista olisi ikinä tapahtunut. Homeisessa ja peruskorjauksen tarpeisessa talopahasessa ei varmasti olisi ollut ruutua ei nettiä ja ne käsiraudat koteloineenkin olisi maksatettu omista.

Työnsä vakavissaan ottava ihminen olisi yksinkertaisesti tullut hulluksi tai saanut mielivaltaisesti potkut, kun työnantajan edustajat havaitsevat pyrkimyksen olojen parantamiseen. Kun taas joka ainoa negatiivinen klisee perustuu todellisuuteen, ja voisi olla muilta osin totta Suomessakin paitsi, ettei täällä Segwayta osteta vaan käsketään ottamaan lopputili ellei työ käy.

Lisää asuntoja helsinkiläisille? Ei ainakaan "tänne", vaan "muualle". Tämä oli lyhyt yhteenveto Itä-Helsingin Vihreiden 9.9.2012 järjestämästä kansalaispajasta. Kyseessä ei ollut oikeastaan avoin keskustelutilaisuus, sillä osanottajat ja kuuntelijat olivat käytännössä karsittu otsikkovalinnalla "Kivinokkaa ei saa tuhota!".

Nykyistä Helsingin Kivinokan tilannetta on jo tarkasteltu Ossi Mäntylahden blogissa.

En ota kantaa siihen tulisiko Kivinokka rakentaa ja miltä osin. Helsingin kokoomuksessakin asiasta löytyy erilaisia mielipiteitä. Paikalla olleista kahdesta kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaista Ossi Mäntylahti haluaisi selvittää asuinrakentamista, kun vastaavasti Jarmo Nieminen vastustaa Kivinokan rakentamista.

Olen huolestunut Helsingin Vihreiden asenteesta asuinrakentamiseen. Yhtäältä puhutaan kauniisti tiivin rakentamisen, julkisen liikenteen ja kohtuuhintaisen asumisen puolesta. Mutta siinä vaiheessa kun valtuustossa pitäisi tehdä päätöksiä, niin Helsingin Vihreät painavat jarrua. Minnekään ei saa rakentaa asuntoja eikä edes joukkoliikenneteitä - varsinkin jos alueella sattuu jo valmiiksi sijaitsemaan joku Vihreille tärkeä kaupunginosayhdistys.

Tilaisuudessa Helsingin Vihreät esittivät ratkaisuksi asuntopulaan Itäväylän muuttamista bulevardiksi ja/tai sen kattamista. Arvatkaapa kaksi kertaa onko ehdotus liikenteellisesti ja taloudellisesti järkevä.

Arjen kieltä

Vasemmistoliiton Poliitikkokoulutuksesta palattuani ajatukset liikkuvat ajankohtaisten ja ratkaisua vaativien ongelmien ympärillä. Yksi tulevaisuuden haasteistamme on kuinka suhtaudumme maahamme tuleviin muuttajiin ja millaiseksi haluamme heidän (ja oman) olon tehdä. Millaista suomen kieltä tarvitsee maahanmuuttaja?

Suomeen tulevien maahanmuuttajien erityisenä haasteena on oppia suomen kieli. Suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluva kielemme on tunnetusti erittäin haasteellinen opittava. Erityisiä ongelmia pidemmälle ehtineille aiheuttavat sijapäätteet, joita ei ole monissa enemmän tai vähemmän tunnetuissa kielissä. Kielemme on rakenteeltaan täysin toisenlainen kuin moni muu kieli ja jo pelkästään sen lausuminen aiheuttaa maahanmuuttajille suuria vaikeuksia.

Maahanmuuttajien suomen kielen opetus on rakennettu samoille lähtökohdille kuin ”kanta”suomalaisten kielenopetus. Se on siis hyvin kielioppikeskeistä. Tunnettua on, että vierasta kieltä puhuessa ei tarvitse eikä voikaan olla kieliopillisesti täydellinen vaan pitää pystyä ilmaisemaan itseään niin että keskustelukumppani ymmärtää. Itsensä ilmaiseminen ymmärrettävästi vieraalla kielellä pitäisikin olla kielenopiskelun tärkein päämäärä kielioppikeskeisyyden sijaan.

Vantaalla suomea opiskelee vähintään tuhat maahanmuuttajaa, jotka edustavat ainakin 60 eri kansalaisuutta.

Enemmistö Vantaan maahanmuuttajista on somalialaisia, joiden kieli kuulostaa kantaihmisen korvissa yhtä erikoiselta kuin suomen kielen täytyy kuulostaa heidän korvissaan. Pääkaupunkiseudulla on mahdollisuus saada opetusta myös muissa kielissä: tarjontaa on yli 40 kielen verran eli huomattavan laajasti. Tästä linkistä löytyy kattavasti eri palveluntarjoajien vaihtoehtoja.

http://www.helsinginseutu.fi/hki/hs/Helsingin+Seutu/Aihealueet/Opetus+ja+koulutus,+p_iv_hoito/Maahanmuuttajien+koulutus/

Vaikka maahanmuuttaja oppisikin suomen kielen hyvin, hän ei silti saa välttämättä koulutustaan vastaavaa työtä ja on kaiken kaikkiaan kantaväestöä heikommassa asemassa. Jotkut kokevat menestystarinoita, mutta niidenkin takana on yleensä opiskelu ja kova työ.

Avun tarve säilyy

Maahanmuuttaja ei kotiudu Suomen kaltaiseen maahan pelkästään kieltä oppimalla, vaan tarvitsee neuvontaa vielä vuosia täällä asuttuaan arkisesta byrokratiasta selviämiseen. Vantaan maahanmuuttajat voivat hakea tietoa Myyringistä tai Koivukylässä sijaitsevista infopisteistä. Myyringissä neuvontaa saa arabian, darin, englannin, pashton/pashdun, persian, somalin, suomen ja venäjän kielillä.

Vuonna 2008 loppui nk. Monirinki-hanke, jonka päämääränä oli parantaa maahanmuuttajien kotiuttamista. Kulttuurien väliset erot ja tiedon perillemeno ymmärrettävässä muodossa olivat tämän projektin haasteita ja ikuisina, täysin ratkaisemattomina haasteina ne pysyvätkin. Osa Suomeen tulijoista on tullut tänne rakkauden, toinen ryhmä työn, kolmas opiskelun, neljäs todellisen hädän vuoksi.

Tarinoita on yhtä monia kuin tulijoita ja ne ovat yhtä kirjavia kuin ”meidän” tarinamme. Meistä riippuu, miten maahanmuuttajat viihtyvät viileässä maassamme. Voimme elää yhdessä tai erikseen. Yhdessä eläminen on molemminpuolin antoisampaa, mutta se edellyttää myös yhteisiä olohuoneita. Sellaiseen ei tarvitse aina pysyvää tilaa; olohuoneen voi pystyttää vaikka kerrostalon pihalle tai lähiökahvilaan. Yhdessäolo on helppoa, jos siihen on vain halua.

1800 miljoonaa euroa on aivan tähtitieteellinen summa, mutta tähän on parin-kolmen toimittajan täysin korruptoima tilauskäytäntö johtanut. Syytetään kilpailutusmenettelyä, vaikka vika on tilaajassa, siis valtio ei tee vaatimusmäärittelyjä siten, että muutkin softatalot voisivat osallistua tarjouskilpailuun. Tällöin kartelli voi sanella myös hinnat täysin vapaasti.

Myös tilaajalta vaaditaan teknistä osaamista ja tässä mielessä on todella ikävää, että valtio on yksityistämishuumassa luopunut jo lähes kaikesta IT-osaamisestaan.

Nyt järjestelmän toiminta on tilaajan tai käytännössä ohjelmistotalon konsulttien toimesta yritetty etukäteen määritellä pikkutarkasti ja sitten pyydetty kiinteää hintaa määrityksen mukaiselle projektille. Ohjelmistotoimittaja puolestaan on kyllä täyttänyt vaatimusmäärittelyn, mutta muuten tehnyt niin sutta ja sekundaa kuin mitenkään mahdollista, sillä muutostöistä saa taas lisää rahaa. Kun kehitys on suljettua ja rajapintoja myöten liikesalaisuutta, ei jatkokehitystä edes voi kilpailuttaa, vaan muutokset on tilattava samasta talosta vaikka maailman tappiin saakka ja hintaan mihin hyvänsä.

Tälle julkisten rahojen törsäämiselle on saatava loppu!

Mittatilaustyönä tehtävissä ohjelmistohankkeissa tulee kehityksen, dokumentaation ja tuotetun koodin olla täysin avointa. Työt pitää kilpailuttaa riittävän pienissä osissa. Vaatimusmäärittelyissä pitää luopua toimintatavan ylimäärittelystä ja sen sijaan määritellä ratkaistava ongelma, jonka paras ratkaisutapa selviää sitten vasta ohjelmistoprojektin aikana mm. käyttäjätestauksen myötä. Riskiä kokonaiskustannuksista esim. tilattavien moduulien määrän kautta on syytä ottaa julkiselle sektorille, eikä maksaa avaimet käteen -vakuutuksesta softatalolle tähtitieteellistä summaa, varsinkaan kun se ei todellisuudessa toteudu.

Olen itse aivan syntyjäni kotoisin Mellilästä Varsinais-Suomesta, mutta en voi uskoa todeksi, miten nykyisessä kotikaupungissa Helsingissä - Suomen pääkaupungissa - valtaa pitävät puutarhapalstailijat ja muu maaseutuväki!

On suorastaan pöyristyttävää, että Helsingissä poliitikot nöyristelevät vähän väliä oikeastaan kaikille asujaimistoyhdistyksille, jotka toimivat NIMBY-periaatteella vastustaessaan kaikenmaailman pusikoiden täydennysrakentamista valehtelemmalla niiden olevan jonkinlaisia virkistys- ja hengähdysalueita. 

Tämä kaupunki on täynnä kuolleita nurmikenttiä, joilla ei oleskele kuin paskaa latovat kanadanhanhet ja siltikin näiden kaupunginosien tietyt piirit torppaavat kaiken kehityksen omien nostalgisten haihatustensa perusteella. Kuitenkin valitusta löytyy sitten, kun kauppoja ja julkista liikennettä lopetetaan käytön vähyydestä.

Elikkä toiveena olisi kerrankin poliitikkoja kaikista ryhmistä, jotka olisivat valmiina kehittämään kaupunkia - maaseutua saa kehittää vaikka Orimattilassa ja sitä kaipaavat voivat muuttaa myös sinne!

Moni syksyn kuntavaalien ehdokas on vaatinut julkista ja avointa dataa päätöksen tekoon liittyen. Itse suhtaudun avoimen datan käyttöön ja valtuustojen kokousten lähettämisestä nettiin varovaisen positiiviseksi. Periaatteessa vaatimus kokousten avaamisesta aina kansalle on hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Tosin viime kaudella Joensuussa valtuustonkokousten seuraaminen olisi vienyt yöunet ja pilannut seuraavan päivän. 

Mutta. Kun puhutaan politiikasta ja päätöksenteosta tulee ymmärtää että kyse on usein luottamuksesta ja yhteisen tahtotilan etsimisestä. Poliitikot ja puolueryhmät etsivät sekä sisäisesti että toistensa kanssa niitä keinoja, joilla päätökset voidaan tehdä. Yhdellä sopuratkaisulla voi olla jatko-osa tai siihen liittyvä tuleva asia, jotka eivät kotisohva seuraajille välity.

Varsinkin lautakunnissa käsitellään ja visioidaan asioita usein hyvin seikkaperäisesti, jolloin luottamuksen säilyttäminen on tärkeää. Kysymys kuuluu nettiin lähetettävien kokousten tullessa käytännöksi, kuinka kokouspöydän ilmapiiri muuttu ja mihin suuntaan?

Edustuksellinen demokratia sisältää itsessään ajatuksen siitä että kansan valitsema luottamushenkilö kykenee perehtymään päätettävän olemaan asiaan riittävästi. Netti-tv.n kautta päätöksentekoa seuraavalle ihmiselle asia jää edelleen vieraaksi, ja toisaalta päätöksen tekijät eivät ehkä uskalla käyttää puheenvuoroja isoveljen silmien alla joita aiemmin uskalsivat. Tekniikka ja demokratian vaatimukset kehittyvät, pysyvätkö kuntapäättäjät mukana? 

Otsikkoon liittyen olen itse ihastunut Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään sotkanetti palveluun. Olen viettänyt useamman illan katsellessa tilastoja jotka liittyvät sote-palveluiden tunnustlukuihin erityisesti Joensuussa. Tämän tarkemmaksi ja avoimemmaksi ei dataa taida kukaan edes tarvita! Siksi tämä palvelu sopii erinomaisesti varsinkin kuntapäättäjiksi mieleville ehdokkaille mikäli haluaa puhua asiaa asioista. Monesti tarkat luvut ja grafiikka kun pienentävät halua lupailla turhia äänestäjille.